Nyt on joulukinkut sulateltu ja palailtu normaaliin lomailuun. Joulun vietimme sukuloimassa Juvalla, jossa Taco sai päivät pitkät juosta pihalla vapaana lumihangessa. Lunta oli paljon, olisi tänne pääkaupunkiseudullekin muutaman sentin voinut valkoista joulua tuoda. Lumen lisäksi Taco oli innoissaan jouluruuasta. Pikkuherra sai omaan jouluateriaansa kinkkua, porkkanalaatikkoa ja maksalaatikkoa ja hyvin upposi. Taco sai myös oman pienen joululahjan: tätini oli ostanut Tacolle nameja joululahjaksi. Ilkeä mamma ei ollut hankkinut mitään, kun Messarista selkä vääränä raahasin riiviölle tavaroita.

Vuosi 2009 lähestyy vääjäämättä. Tacon suhtautumista raketteihin olemme jänskänneet, mutta eiköhän se ihan hyvin mene. Ainakaan tähän mennessä täällä räjäytellyt raketit eivät ole säikäyttäneet Tacoa, saa sitten nähdä kun paukkuja on taivas täynnä.

Uuteen vuoteen kuuluu aina myös lupaukset ja tavoitteet ensi vuodelle. Itse olen luvannut harjoitella kärsivällisyyttä. Taco ei ole luvannut mitään, mutta tavoitteita olen meille kehitellyt ensi vuodelle:

1. Treenataan Tacon kanssa tottelevaisuutta paljon, pentukurssin jälkeen aletaan etsimään pentutokoryhmää.
2. Kierretään näyttelyitä ja mamma kiertää viimeisen vuoden junior handler-kisoissa.
3. Toivottavasti päästään agilityn alkeiskurssille.
4. Treenataan enemmän naksuttimella.
5. Nautitaan elämästä!

Taco ja emäntä toivottelevat menestyksekästä uutta vuotta 2009!

2188903.jpg